tiistai 22. lokakuuta 2013

Otteita matkapäiväkirjasta osa 6

Lauantai 7.9.


Oltiin sovittu, että nähdään paikalliset partiolaiset klo 12, joten herättiin ennen kymmentä. Syötiin aamupala campingin baarissa ja haettiin respasta takaisin meidän passit, jotka piti antaa pois alueelle tullessa. Tällöin selvisi, että oltiin buukattu vain kolmelle. Olis näköjään pitänyt uskoa 3 aikuista + 1 lapsi -ohjetta. No käytiin sitten väittelemässä tästä ja keittiön puuttumisesta (englanniksi nettisivuilla luvattiin keittiö ja espanjaksi ei) ja pienten ymmärrysongelmien jälkeen päästiin sopuun niin että vaihdettiin keittiölliseen kalliimpaan mökkiin.

Tämän takia myöhästytttiin tapaamisesta, mutta onneksi paikalliset myöhästyivät enemmän. Yhden aikaan siis tulivat Victoria, Maria, Jaime ja Edu. Tutustuttiin heti poskipusukullttuuriin ja lähdettiin sitten katselemaan kaupunkia.



Käveltiin pääaukion läpi ja mentiin sivummalle kahvilaan. Paikalliset ei oikein puhuneet englantia paitsi Jaime. Juteltiin vähän partiosta, ferioista yms. Käytiin katsomassa katedraalia ja koska näköalaravintolaan hotellin katolle ei vielä päässyt katsomaan maisemia, mentiin tapaksille. Croquetit oli tosi hyviä! Maistettiin myös kylmää tomaattisosekeittoa (porra), perunamunakasta (tortilla de patatas), perunasalaattia (ensalada rusa) ja suolapaprikoita.


Tapaksien jälkeen meidän piti lähteä palauttamaan Josen autoa Fuengirolaan. Paha karma ei vieläkään hellittänyt, vaan melkein perillä peruutettiin perkeeratun auton kylkeen ja räsähti oikein kunnolla. Varashälytin alkoi huutamaan ja lähdettiin säikähdyksissämme pois paikalta. Ajettiin Anun luo, mutta Anu ei ollut kotona. Josen auton perä repsotti aika ikävästi, mutta toiseen autoon tuli vain pienempiä naarmuja. Lopulta päätettiin soittaa Anulle ja selittää tilanne. Sovittiin, että me maksetaan Josen auton korjaus ja vietiin paperilapulla mun puhelinnumero ja pahoittelut toisen auto tuulilasinpyyhkimen alle. Sitten lähdettiin junalla takaisin Malagaan.

Malagan satama

Käytiin partsojen kans nyt siellä näköalaravintolassakatselemassa maisemia ja käveltiin rantakadulla. Rannassa käytiin iltapalalla ravintolassa, jossa tilaukset vietiin lapulla kassalle ja haettiin sitten nimellä huudettuna. Sieltä sai myös keskeillä täytettyä suklaaleipää. :)




Taustalla Malagan "yksikätinen" katedraali, jonka
toisen tornin rakennus on jäänyt kesken

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti